Älyä kehoon, kaupunkeihin ja kodinkoneisiin

Julkaistu Julkaistu: Blogi

Kun MindTrek 2016 lähestyi, päätin olla itsekäs ja osallistua enimmäkseen kuuntelemalla ja tekemällä muistiinpanoja. Omiin muistiinpanoihin voi taltioida hyvinkin henkilökohtaisia ajatuskulkuja ja mieleenjuolahduksia, jotka tviittausinnossa helposti jäävät kirjaamatta. Ja tulihan muistiinpanoista materiaalia blogikirjoitukseen, alla maanantain vaikutelmia.

Päivän ensimmäinen keynote-puhuja oli miellyttävän hillitty ja nokkelalla huumorintajulla varustettu Neil Harbisson, maailman ensimmäinen virallisesti tunnustettu kyborgi. Neil syntyi täydellisen värisokeana ja huomasi piankin, että elämä on hankalaa, jos ei ole kokemusta siitä millaisia värit ovat. Kaksitoista vuotta sitten hänen kalloonsa kiinnitettiin antenni ja mikrosiru, jotka auttoivat häntä kokemaan värit ääninä.

Olen ollut huomaavinani, että omaa kehoaan teknologialla laajentavia ihmisiä pidetään kylminä ja luonnosta vieraantuneina. Harbissonin mielestä nykyinen välineellinen suhteemme teknologiaan se vasta luonnosta etäännyttääkin. Jos teknologia sen sijaan otetaan osaksi ihmiskehoa, luontosuhteemme muuttuu. Olisiko meillä jopa eettinen velvoite muuttaa vaihteeksi itseämme paremmin luontoon sopeutuviksi sen sijaan, että muutamme elinympäristöämme? Tähän saakka elinympäristön muutos ihmisen hyväksi on tarkoittanut luonnon sotkemista ja aina vain uusien lajien elinmahdollisuuksien kaventumista. Jos esimerkiksi ihmisen hämäränäkö olisi parempi, voisimme säästää sähköä ja sen tuottamiseen tarvittavaa energiaa!

Harbisson kertoi pystyvänsä aistimaan infrapunaisen ja ultravioletin valon aallonpituuksia. Nämä värialueet samoin kuin tietyt äänialueet ovat ihmisen tavoittamattomissa, mutta eläimille mahdollisia. Meidän olisi siis mahdollista päästä lähemmäksi eläinten kokemusmaailmaa ja jopa omaksua kykyjä eri lajeilta. Olemme vasta tottumassa ajatukseen transsukupuolista, millainen mielen haaste olisikaan translajisuus?

Neil Harbisson
Neil Harbisson

Asennuttaisinko sitten teknologiaa omaan kehooni? Sivuvaikutukset askarruttavat. Ihminen ei kuitenkaan eläessään nuorene, joten miksipä en voisi laajentaa kokemusmaailmaani teknologian avulla sitten vanhempana. Moni asia viittaa nyt siihen, että vanhusten elämänlaatu ei ole suomalaisen yhteiskunnan arvo, joten periaatteessa sitä kai voisi viimeisinä vuosinaan kunnolla irrotella. Viipottaisin antenni päässä senkin uhalla, että elämä muutamalla vuodella lyhenisi. Toki on myös odotettavissa, että kehoon asennettava teknologia kehittyy ja haittavaikutuksista ei tarvitse nykyisissä määrin huolehtia.

Harbissonin jälkeen jäin kuuntelemaan Red Hatin open source -evangelistaa Jan Wildeboeria, joka palautti mieleen avoimien ohjelmistojen ja avoimen datan mahdollisuudet ja tärkeyden. Wildeboerin puheenvuoro osoitti myös sen, miten tärkeää asioiden visuaalinen havainnollistaminen on silloin kun oikein asian äärellä ollaan. Wildeboer pudotteli paljon kiinnostavia lukuja ja vauhdikkaasti etenevän tarinan seuraamista olisi helpottanut mahdollisuus myös nähdä ne.

Eräs tapahtuman teemoista oli älykäs kaupunki. Tätä sivuttiin myös lounaan jälkeisessä Circular Economy -session puheenvuoroissa. Osio oli varsin onnistuneesti koostettu, sillä se palautti sananmukaisesti maan pinnalle. Hyvä tulevaisuus älykkäässä kaupungissa ei ole pelkkää digitalisointia. Se on myös uusiokäyttöä, kestävää resurssien hyödyntämistä, kansalaisten osallistumismahdollisuuksista huolehtimista jne. Toki nämä kaikki toteutetaan teknologian avustuksella, mutta hankkeisiin tarvitaan eri alojen osaamista – tosiasia, joka loistaa poissaolollaan valitettavan monesta tämän hetken digitalisaatioon keskittyneestä tulevaisuuspuheenvuorosta.

Jouduin lähtemään ennen MindTrekin virallista loppua, mutta ehdin kuunnella päivän toisen keynote-puheenvuoron. Petteri Järvinen käsitteli kyberturvallisuutta ja yksityisyyttä; mitä näillä alueilla on odotettavissa vuoteen 2020 mennessä. Petteri aloitti lohduttamalla, että yksityisyydestä on turha olla huolissaan. Se katosi ajat sitten etenkin niiltä jotka ovat Facebookissa, käyttävät Googlen palveluja tai omistavat kanta-asiakaskortteja. Tietoa kerätään ja se on myös pysyvästi tallessa, sillä olemme saavuttaneet pisteen, jossa datan säilytys ikuisesti on halvempaa kuin sen tuhoaminen.

Kyberturvallisuus on asia, jolle jokaisen nettiä käyttävän kansalaisen eli käytännössä kaikkien kannattaisi uhrata muutama hetki ajastaan. Kolme käytännöllistä neuvoa:

  • pidä laitteiden päivitykset ja salasanat kunnossa
  • pidä vähän käteistä rahaa aina saatavilla
  • varaudu informaatiosotaan – opettele kriittiseksi lukijaksi

Lähivuosina koteihimme tulee yhä älykkäämpiä internetiin kytkettäviä laitteita ja niiden väärinkäytöstä kiinnostuneita tulee taatusti riittämään. Jos hakkeri saa lypsyrobotin soittelemaan viihdelinjoille, miksi hän ei onnistuisi ottamaan haltuunsa verkkoon kytkettyä jääkaappia tai talon lämmitystä ja ilmastointia ohjaavaa järjestelmää.

ageismi ajanhallinta esiintyminen esitysgrafiikka esitysgrafiikkakoulutus Evernote Excel Excel-funktio Excel-koulutus Instagram iOS itsensä johtaminen kaavio kirjat kuva Microsoft Office Microsoft Office -koulutus monipaikkatyö office 365 OneNote OneNote-koulutus oppiminen peliajattelu Pivot-taulukko PowerPoint PowerPoint-koulutus PowerPoint-vinkki presentaatio Prezi Prezi-koulutus some sosiaalinen media sparkline sparkline-kaavio Sway sähköposti tietotyö Tuolin ja näppäimistön välistä tuottavuus työssäoppiminen uusi työ visuaalinen ajattelu visualisointi webinaari yrittäjyys

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *