Kuivuneet tussit on uusi PowerPoint-halvaus

Julkaistu Julkaistu: Blogi
Osallistuin hiljattain tilaisuuteen, jossa yksi puheenvuoron pitäjistä teki aluksi suuren numeron siitä miten hän ei ainakaan aio käyttää tylsää PowerPointia. Aloitus oli varmaankin tarkoitettu hauskaksi, mutta minä ajattelin heti, että siinä taas yksi, joka uskoo PowerPointin ja muiden vastaavien ohjelmien toimivan itsekseen.

Sitten alkoi fläppitaululle piirtely. Ilmeisesti Dan Roam ja Sunni Brown oli luettu. Valitettavasti tilasta löytyneet tussit olivat kuivia, joten haaleista piirroksista ei päässyt kunnolla näkemään miten ne tukivat puheenvuoron sisältöä. Kunnollisia tusseja löytyi sitten noin puolen tunnin kuluttua, mutta koska puheenvuorot olivat 45 minuuttia pitkiä, se taisi olla vähän liian myöhään. Ainakin minun mielenkiintoni katosi ensimmäisen 10 minuutin aikana kun olin yrittänyt turhaan tihrustaa haaleita kuvia.

Kaksi asiaa:
1) PowerPoint on pelkkä väline. Sillä esitettävä sisältö on ihmisen valintojen tulos. PowerPoint-tiedoston sivut saa ihan vapaasti täyttää inspiroivasti, hauskasti ja kiinnostavasti.
2) Jos pitää tapanaan havainnollistaa sanottavaansa piirtämällä fläppitaululle, kannattaa kuljettaa omaa tussisettiä mukana.

Lue ja kommentoi alkuperäisessä blogissa

ageismi ajanhallinta esiintyminen esitysgrafiikka esitysgrafiikkakoulutus Evernote Excel Excel-funktio Excel-koulutus Instagram iOS itsensä johtaminen kaavio kirjat kuva Microsoft Office Microsoft Office -koulutus monipaikkatyö office 365 OneNote OneNote-koulutus oppiminen peliajattelu Pivot-taulukko PowerPoint PowerPoint-koulutus PowerPoint-vinkki presentaatio Prezi Prezi-koulutus some sosiaalinen media sparkline sparkline-kaavio Sway sähköposti tietotyö Tuolin ja näppäimistön välistä tuottavuus työssäoppiminen uusi työ visuaalinen ajattelu visualisointi webinaari yrittäjyys