Kulttuuri ja mobiili ne yhteen soppii

Julkaistu Julkaistu: Blogi
Matkustelin heinäkuussa Etelä-Saksassa ja Itävallassa. Pääasiallinen kaupunkikohde oli Salzburg, josta matka jatkui pienempien ylien kautta takaisin Saksaan. Tiedossa oli paljon nähtävää, joten ennen matkaa tutkiskelin mitä kaikkea löytyisi iPhoneen helpottamaan kohteiden valintaa ja niiden löytämistä. Salzburgin omat infosivut esittelivät kokonaisen Apps für Smartphones -osaston, mutta loppujen lopuksi eniten hyötyä oli juuri noista kaupungin omista sivuista (tässsä englanniksi), sillä ne toimivat erinomaisesti mobiilikäytössä. Siinä vaiheessa kun löysin Mozart-museosta QR-koodin lisätietojen hakemista varten, huomasin olevani luvattoman huonosti perillä siitä, mikä on kulttuuripuolen tilanne Suomessa. Taatusti on muutakin kuin Kansallisoopperan YouTube-kanava.

Joidenkin mielestä taidenäyttelyyn tms. tapahtumaan liittyvä verkkosivu tai mobiilisovellus on tarpeeton, taide-elämyksen pitäisi riittää sellaisenaan. Olen tästä jonkin verran eri mieltä. Useimmille ihmiselle luontevin tapa hakea lisä- tai taustatietoa on etsiä sitä verkosta. Museot, tapahtumat yms. löytyvätkin jo netistä ja useimmat myös yhteisöpalveluista, vähintään Facebookista. Verkossa oleva sivu tai verkkoon yhdistetty app löytyvät vielä silloinkin kun paperina saatu esitemateriaali on hävinnyt. Verkkosivun tai mobiilisovelluksen avulla voidaan myös hyödyntää kaikkea sitä tietoa, mitä on kerätty verkkoon vapaasti saataville esimerkiksi eri kielillä. Itse olen taustatietojen suurkuluttaja. Nähtyäni hyvän elokuvan, kuultuani kiinnostavaa musiikkia tai luettuani ajatuksiani liikuttaneen kirjan googlaan ahkeraan lisätietoja: Mitä muuta tämä ihminen olikaan tehnyt, keiden kanssa hän on työskennellyt, mitä arvostelijat ovat sanoneet? Ja voihan olla mahdollista, että digitaalisen maailman kautta löytynyt reitti madaltaa jonkun kynnystä tutustua asioihin, jotka on aiemmin tullut ohitettua. Koskaanhan ei tiedä, mitä omista raameistaan poistumalla löytää, suunnassa tai toisessa.

Tietenkään pelkkä app tai verkkosivu ei riitä. Tarvitaan kulttuurin osaajien tuottamaa sisältöä ohjelmakoodin lisäksi. (Jostakin syystä koin tarpeelliseksi taas kerran muistuttaa tästä asiasta!)

Oma kulttuuriharrastukseni pyörii pääasiassa musiikin ja elokuvan ympärillä, joille verkko on jo jonkin aikaa ollut itsestään selvä sisällön jakelun ja lisätiedon tarjoamisen kanava. Muiden osa-alueiden suhteen tarvitsin itsekin päivitystä, joten kyselin asioista perillä olevilta kavereilta vinkkejä. Niitähän löytyi (suurkiitokset Jukalle, Petrille, Eijalle ja Marille):

  • Tampereella Vapriikissa meneillään olevassa Kiinan terrakotta-armeijaa esittelevässä näyttelyssä saa mobiiliesittelyn älypuhelimeen sekä taulutietokoneelle, joko omalle tai näyttelystä lainatulle. Vinkin antaja kertoi, että esittelyäänitteet ja lisäteksti on toteutettu todella hyvin.
  • Mäntässä Gösta Serlachiuksen taidesäätiön omistamista julkisista veistoksista saa kuulemma lisätietoa QR-koodilla: Älypuhelin avaa tietoa Serlachius-museoiden julkisista veistoksista. Itse kävin katsomassa Paperiperkele-nimisen näyttelyn, joka etenee kahdeksan dramatisoidun kohtauksen muodossa. Sovellus ei hyödynnä mobiiliteknologiaa samalla tavoin kuin muut esimerkit tässä, mutta toteutus oli onnistunut. Ilahduin myös huomatessani, että museon työntekijät bloggaavat
  • Mobiilisovellus AaltoSites esittelee Alvar Aallon töitä (iOS, Android). Voit esimerkiksi Helsingissä ollessasi katsoa mitä Aallon suunnittelemia rakennuksia löytyy olinpaikkasi läheltä. Kuulemma samanlainen on tulossa Tampereelle ja Jyväskylään. 
  • Tampereen Työväen Teatteri tarjoaa ohjelmistoa esittelevän mobiilisovelluksen iPhonelle ja Androidille. 
  • Ateneumin äänioppaita voi ladata mp3-tiedostona vaikka omaan älypuhelimeensa. 

Lue myös Eija Mäkisen blogista kuvaus Kiasman Wikimaratonista. Wikipediaan suhtaudutaan turhan penseästi, se on lähdekritiikin hallitsevalle hyvä työkalu.

Yllä oleva lista on pienen pieni otos. Jos tiedossasi on toimiva esimerkki kulttuuripuolen mobiilisovelluksesta tai oivaltavasta somen hyödyntämisestä, täydennän listaa enemmän kuin mielelläni. Jätä linkki blogin kommenttiin tai mihin tahansa somepalveluun, joihin jaan tämän postauksen (Twitter, Facebook, Google+, LinkedIn).

Lue ja kommentoi alkuperäisessä blogissa

ageismi ajanhallinta esiintyminen esitysgrafiikka esitysgrafiikkakoulutus Evernote Excel Excel-funktio Excel-koulutus Instagram iOS itsensä johtaminen kaavio kirjat kuva Microsoft Office Microsoft Office -koulutus monipaikkatyö office 365 OneNote OneNote-koulutus oppiminen peliajattelu Pivot-taulukko PowerPoint PowerPoint-koulutus PowerPoint-vinkki presentaatio Prezi Prezi-koulutus some sosiaalinen media sparkline sparkline-kaavio Sway sähköposti tietotyö Tuolin ja näppäimistön välistä tuottavuus työssäoppiminen uusi työ visuaalinen ajattelu visualisointi webinaari yrittäjyys