Inhoan PowerPointin oletuskaavion ulkonäköä

Julkaistu Julkaistu: Blogi

Inhoan PowerPointin oletuskaavion ulkonäköä, mutta onneksi asialle voi tehdä jotakin. Yhtä hyvin olisin muuten voinut kirjoittaa otsikoksi “Inhoan Excelin oletuskaavion ulkonäköä”, koska versioissa 2007 ja 2010 ne ovat aivan sama asia. Excelhän käynnistetään kun PowerPoint-diaan halutaan lisätä kaavio.

Mutta olen siis PowerPoint-fani ja silti julkean sanoa että sen oletuskaavio on minusta ruma. Mikä siinä oikein särkee silmiä? Selitys tähän on kuvassa.

Ensimmäiseksi selitteen sijoitus on pielessä. Se mätkähtää oletuksena dian oikealle puolelle, jonka jälkeen kokonaisuus on toispuoleinen sillä tavalla, että mistään hienostuneesta epäsymmetriasta on turha puhua. Toispuoleisuutta vielä korostaa se, että oikealta puuttuu reunaviiva, mitä yhden pystyakselin kaavioon ei välttämättä tarvitakaan muuten kuin mahdollisesti ulkoasun vuoksi. Vaihtaisin siis selitteen paikkaa sikäli kuin sitä on välttämättä näytettävä. Tässä kuviossa se on tarpeen, joten säilytetään se ja siirretään kuvion alapuolelle.

Pystyakselin yli tunkevat viivanpäät eli pääjakoviivat ovat rumat ja tarpeettomat. Niiden alkuperäinen tarkoitus on kaiketi helpottaa kaavion tietojen lukemista, mutta useimpien esitystilanteiden tarkkuudeksi riittänee, että luvut ovat akselilla näkyvissä.

Värit ovat tietenkin makuasia, mutta eihän alkuperäinen väriyhdistelmä tyylikkäimmästä päästä ole. Uusi väritys on oletusteeman eräs vaihtoehto, mutta sinulla tietenkin on oma template tai teema, jossa on yrityksen graafisen ohjeen mukainen väritys. Voi olla, että tämän väriyhdistelmän 1. ja 2. pylvään välinen kontrastiero hukkuisi joillakin datatykeillä näytettäessä, mutta oletetaan, että tässä tapauksessa se riittäisi.

Poistin myös pystyakselin näkyvän pystyviivan ja muutin taustan asteikkoviivat eli hilaviivat katkoviivoiksi. Niitä ei välttämättä edes tarvitsisi olla, mutta oikeaoppisten kaavionpiirto-ohjeiden mukaan asteikkoviivoja tarvitaan silloin kun määrä-asteikkoon liittyvää akseliviivaa ei ole. Asteikkoviivat auttavat kohdistamaan määrän ja pylvään päätepisteen.

No mikä tämän kaiken nysväyksen hyöty sitten on? Seuraavalla kerrallahan sama oletuskaavio on taas kiusana. Ei sentään! Kaavioon tehdyt muokkaukset voit tallentaa kaaviomalliksi Rakenne-lisävälilehden Tallenna malliksi -painikkeella. Vastedes sinun PowerPoint-kaaviosi näyttävät juuri niin hyviltä kuin haluat.

Ensi kerralla katsotaan miten kaavio piirtyy PowerPoint 2013 -versiolla.

Lue ja kommentoi alkuperäisessä blogissa

ageismi ajanhallinta esiintyminen esitysgrafiikka esitysgrafiikkakoulutus Evernote Excel Excel-funktio Excel-koulutus Instagram iOS itsensä johtaminen kaavio kirjat kuva Microsoft Office Microsoft Office -koulutus monipaikkatyö office 365 OneNote OneNote-koulutus oppiminen peliajattelu Pivot-taulukko PowerPoint PowerPoint-koulutus PowerPoint-vinkki presentaatio Prezi Prezi-koulutus some sosiaalinen media sparkline sparkline-kaavio Sway sähköposti tietotyö Tuolin ja näppäimistön välistä tuottavuus työssäoppiminen uusi työ visuaalinen ajattelu visualisointi webinaari yrittäjyys